Petteri ”Petsku” Söderholm


Sami Ollinmäki on taidokas, monipuolinen ja ahkera opiskelija. Hän on mm. järjestänyt koulullemme monia tapahtumia ja ollut miksaamassa niitä. Muusikkona voin sanoa, että hän on taidokkain miksaaja koko koulussa ja tietää selvästi mitä hyvän tapahtuman järjestäminen vaatii. Ollinmäki on aina valmis ottamaan vastuuta koulumme puolesta ja järjestämään meille opiskelijoille monia kivoja asioita, keventämään koulupäiväämme. Esimerkkinä hän on järjestämässä oman ikäluokkamme (06) abiristeilyä. Ollinmäellä on myös loistava pohja opiskelijakunnan puheenjohtajaksi, sillä hänellä on kokemusta mm. Nuorisovaltuuston ja Suomen Lukiolaisten Liiton toiminnasta. Hän on myös toiminut edellisen puheenjohtajan, Ville Sikströmin, rinnalla Nuorisovaltuustossa ja opiskelijakunnassa.

#ollinmäkipuheenjohtajaksi

Petteri ”Petsku” Söderholm

Muusikko, opiskelijakunnan hallitus